Aihe Pavo PodoLac
Täysrehu tiineyden loppuvaiheilla oleville sekä imettäville tammoille
Pavo Podo®LAC pelletti on kehitetty sekä tammaa että syntymätöntä varsaa ajatellen. Tammarehu täyttää tiineen tamman muuttuvat ravintotarpeet. Podo®LAC huolehtii tamman omasta fyysistä kunnosta tiineysajan loppuvaiheilla ja luo samalla vankan pohjan hyvälle maidontuotannolle varsomisen jälkeen. Rehuun lisätyt E-vitamiini sekä Beeta-karoteeni helpottavat varsomisen jälkeen nopeasti jälkeisten irtoamista. Lisäksi nämä vaikuttavat jatkossa edullisesti tamman hedelmällisyyteen.
Podo®LAC optimoi syntymättömän varsan luuston kehitystä viimeisen 3 kuukauden ajan. Helposti sulavassa muodossa olevat kupari, sinkki ja mangaani edistävät tasaista luuston kasvua, mikä on uusimpien tutkimusten mukaan erityisen tärkeä ja ensimmäinen askel ehkäistä kehityshäiriöitä ja OCD:ta.
Maksimaalinen maidontuotanto ja -saanti
Kuparia syntymättömän varsan kehittymiseen
Oikea Ca / P -suhde
Käyttö
Hyvän heinän rinnalla täysrehuna riittävä.
Tammalle alkaen 9. tiineyskuukaudelta jatkuen aina kunnes varsa on 5 kk ikäinen.
Maistuvaa myös kiinteää ruokaa kokeilevalle varsalle esim. emon kupista, kunnes on aika siirtyä omaan ruokaan.
Huom, ruokintavinkki!
Mikäli tammallasi on taipumusta olla "niin hyvässä maidossa", että tamma itse alkaa kuivua, tai jos varsa kasvaa liikaa: Suosittelemme vaihtamaan 6-8 viikkoa varsomisen jälkeen vähitellen Pavo Podo Lac -> Pavo Energy Control tai Gold E.
Näin tamma saa itse enemmän energiaa ja aikaa varsomisesta toipumiseen, tinkimättä kuitenkaan maidon laadusta.
Ruokintasuositus:
Tammasta riippuen 2-4l /pvä, annosta lisätään tarvittaessa varsomisen lähestyessä.
Säkkikoko 20 kg (lava 800kg)
Säilyvyys 6 kk
Erityisominaisuudet |
Sisältö
Vehnäsuurimo | |
Ohra | |
Kaura | |
Soijapapu (uutettu, paahdettu) | |
Rehukaura | |
Melassileike | |
Alfalfa | |
Pellavansiemen | |
Soijaöljy | |
Kalsiumkarbonaatti | |
Suola | |
Magnesiumoksidi | |
Vitamiinit - Mineraalit |
Säkki
Säkkikoko | 20 kg |
Big Box | 725 kg |
Varastointiohjeet
Säilytettävä viileässä, valolta suojattuna. Suljettava käytön jälkeen. |
Vakuustodistus
Energia | 0,92 Units/kg |
Energia (DE) | 13,2 MJ/kg |
Energia (ME) | 11,0 MJ/kg |
Sulava raakavalkuainen | 12 % |
Raakavalkuainen | 15 % |
Raakarasva | 3,5 % |
Raakakuitu | 10 % |
Raakatuhka | 8 % |
Sokeri | 7 % |
Tärkkelys | 25 % |
Lysiini | 6,5 g/kg |
Metioniini | 2,5 g/kg |
Mineraalit ja hivenaineet
Kalsium | 0,9 % |
Fosfori | 0,4 % |
Natrium | 0,5 % |
Kalium | 1,2 % |
Magnesium | 0,5 % |
Kupari | 55 mg |
Rauta | 100 mg |
Sinkki | 160 mg |
Mangaani | 110 mg |
Seleeni | 0,4 mg |
Jodi | 0,9 mg |
Koboltti | 0,5 mg |
Kestävyys
Säkkikoko | 6 mth |
Big Box | 6 mth |